8.7.2017

Runoviikon Lyhytteatterifestivaalit pidetty Generaattorilla

Lauantaina 8.7.2017 nähtiin Generaattorilla jälleen Kajaanin Runoviikon Lyhytteatterifestivaalit. Festivaalien raatilaisina toimivat tänä vuonna Talvikki Eerola ja Hemmo Kauppinen. Festivaaleilla nähtiin viisi esitystä: Her(e), Krapula, An Awkward Sing-Along, The Frog sekä Iloja ja haaveita skeittiparkista kiikkutuoliin.

Raati myönsi lyhytteatterifestivaalien kannustusrahan Nello Ojapalon Her(e) -tanssiteokselle. Raati kuvaili teosta vaikuttavaksi ja voimakkaaksi. Raadin mukaan esitys loi pienessä ajassa suuren tilan ja kuvan näyttämölle. Esityksen äänimaailma ja liikekieli olivat eheitä. Teos herätti raadissa paljon ajatuksia ja keskustelua. Mielenkiintoiselta esityksessä vaikutti myös primitiivinen liike ja sen vastavoimana moderni, industriaalinen äänimaailma. Valosuunnittelun teokseen oli tehnyt Timo Mustonen ja äänisuunnittelun Tony Sikström.

Lyhytteatterifestivaaleja tuottaa yhteistyössä Kajaanin Runoviikko ja kulttuuriosuuskunta G-voima.