24.10.2018

Kekri-juhlaa vietetään Kajaanin rantapuistossa la 3.11.18 klo 18

Kekri-pukki vuosimallia 2014
Kulttuuriosuuskunta G-voima järjestää yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa perinteikkään ohjelmallisen Kekri-juhlan Kajaanin rantapuistossa. Sormulan luomutilan valmistama noin neljä metriä korkea Kekri-pukki saapuu kaupunkilaisten ihmeteltäväksi viime vuosista poiketen ensin rantapuistoon maanantaina 29.10.18, ja siirretään jokeen kellumaan myöhemmin samalla viikolla.

Kekri-juhlaa vietetään pyhäinpäivänä 3.11.18 klo 18-18.45. Juhlassa kuullaan Juho Hannikaisen ja Jari Rättyän tapahtumaa varta vasten sävelletty ja äänitetty musiikkikappale, jonka jälkeen kaupunkilaiset voivat ihastella roihuavaa pukkia pimenevässä syysillassa.

Kaupunkilaisia rohkaistaan ottamaan oma valo, esimerkiksi taskulamppu mukaan, ja tällä tavalla osallistumaan koko kaupungin yhteiseen juhlaan. Vuonna 2017 kaupunkilaiset saivat ihastella pienistä valopisteistä täyttynyttä jokirantaa.

Kekri-juhlaa tuottaa kulttuuriosuuskunta G-voima yhdessä Kajaanin kaupungin kanssa, yhteistyössä mukana myös Ravintola Anorak.


Lisätietoja:
Juho Hannikainen
Kulttuuriosuuskunta G-voima
0440 626 061
kajaaningeneraattori@gmail.com

10.10.2018

Vaara-kollektiivin "Susi - dokumenttiteatteria petokeskustelusta -esityksen ensi-ilta Generaattorilla pe 12.10.18 klo 19.00



Susi on dokumenttiteatteriesitys, joka luotaa suurpedoista käytävää keskustelua ja keskustelukulttuuria. Moniääninen esitys koostuu aihetta eri kulmista katsovien ihmisten haastatteluista: metsästäjät, maatalous-, luonto- ja matkailuyrittäjät, luonnonsuojelijat, aktivistit, toimittajat, poliitikot, viranomaiset ja tutkijat, sekä kuumana vellovan nettikeskustelun osapuolet pääsevät kertomaan näkemyksensä, joita ristivalottamalla pyritään nostamaan kaiken mekkalan ja ulvonnan keskeltä jotain todellista ja synnytetään uutta, rakentavampaa dialogia siihen liittyvien yhteisöjen välille. Teatteri ja draama ovat näkyväksi tekemisen välineitä, joihin parhaimmillaan liittyy aidon vuorovaikutuksen ja kohtaamisen mahdollisuus.

Työryhmä

Aineiston keruu, käsikirjoitus ja ohjaus: Panu Huotari

Esiintyjät: Saara Karjalainen, Panu Lyytinen

Visualisti: Khalid S.M. Imran

Äänisuunnittelu: Juho Hannikainen


Ensi-ilta: 12.10.2018 Generattorilla Kajaanissa
Esitykset Generattorilla Kajaanissa


Pe 12.10. klo 19 ensi-ilta

Ke 17.10. klo 19

To 18.10. klo 19

Pe 19.10. klo 19

La 20.10. klo 15

Liput 20/15 € (varaukset 0400 750 326 tai vaarakollektiivi@gmail.com)

Kesto noin  noin 2 t, sisältää väliajan.
Suosittelemme aikuisille ja yli 12-vuotiaille nuorille.

Esityksen valmistamista ovat tukeneet Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahasto ja Taiteen edistämiskeskus/Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta.

Otteita haastatteluista:

...”tuota muttaku se toinen kaveri pystyy argumentoimaa että musta tuntuu, pelekää, niihän se on aina ollu ja sudet syö suurimmat osat, kyllä on niin paljo vasoja menny, että ei sitä usko kukkaan. Ja sitte toine sannoo, että no nii onki. Ja kolomas sannoo että no sehä se on. Nii sehä on sen jälkeen se on heijän mielestään faktaa jo, tai ainaki semmonen tunne mulle tullee ja siinä sä oot jo heti jo kilometritolokulla et... tuota jälessä sitä jos nyt vois sanoa väittelyä siinä, eihän se periaatteesa oo mikää väittely koska ei me olla mik...(selvittää kurkkua) ...tässä tapauksessa hirviporukan jäsenet ei ole mikää instanssi jonka pitäisi muodostaa joku susiohjelma tai peto-ohjelma. Mutta mulle siitä tullee semmonen että tuota voi että ku mää tietäsin mitä mää sanosin”.
-Metsästysseuran jäsen

...”niin kyl mää luulen et susi voi käydä kimppuun ja kyllähän susi menee syömään niinku, jos on ihania lammaspaisteja, kylhän hää haluu lapsensa elättää ja ittensä et se on ihan absoluuttisen varmaa et tottakai se toimii näin… … meidän pitäs myös hyväksyä että näin luonto toimii, plus sitte että mummielestä se puhe niinku tässä että nää metsästäjät on sillee että ku meitä syytetää salametsästyksestä, ni kyllähä se nyt jumalauta on totta että nehä ne metsästää kellä ne aseet on. Kellä suomessa on aseita muilla ku metsästäjillä?”
-Taiteilija/aktivisti

...”Sehän tässä susikeskustelussa eniten on aina, että ne jokka voimak-- äänekkäimmin tuntuu puolustaa niitä susia ja niitten suojelua absoluuttisena, että ei saa lainkaan metästää, tullee ylleesä semmosilta alueilta missä ei ole susia, eli kaupungista huutelemmaa, ni se ehkä ihmisiä vähä ärsyttää, koska siinä ei oo tavallaan sitä niinkun kokemuspohjaa sitte riittävästi esittää, että mitä tietämystä heillä on niitten susien kanssa olemisesta, kun taas sitten ne ihmiset, jotka assuu semmosella alueella missä niitä susia on ni heiän mielipide on sitte väärä niitten mielestä jotka kaupungissa assuu ja sitten taas toisinpäin.”
-Maanviljelijä/karjatilallinen